Pentublogissa seurataan Diudi's pentujen syntymää ja elämää kuvien kera aina luovutusikään saakka.
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Pertti muutti Porvooseen

Viimeinen pentu E-pentueesta lähti tänään uuteen kotiin. Talo tuntuu huopatossutehtaalta ja on hyvin outoa, kun ei kukaan enää roiku housunpultuissa.

Seuraava pentue on suunnitteilla ensi vuodelle, joten palaillaan asiaan lähemmin myöhemmässä vaiheessa täällä pentublogin sivuilla.

- Jaana

perjantai 3. syyskuuta 2010

Pertti tahtoo jäädä Suomeen


Vähiin käy ennenkuin loppuu... yksi lupaava pikkupoitsu olisi vielä omaa kotia vailla: Diudi's Expert eli tuttavallisemmin Pertti tai Pertsa.
Pertti on eritäin lupaava ulkomuodollisesti sekä myös hyvä nenänkäyttäjä makkararuudussa. Pertsa tahtoisi jäädä Suomeen, jossa saisi todennäköisesti käyttää enemmän nenäänsä kuin ulkomailla, josta jokunen kysely on jo tullutkin.
Ota yhteyttä, mikäli Pertsa kiinnostaa: puh. 040-8794874 tai sähköpostitse: jaana.fors@gmail.com

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Kaksi poikaa vielä vailla omaa kotia

Niin ne lapsoset lentävät pesästä; osa lähemmäksi - osa kauemmaksi. Vielä olisi kaksi mukavaa poikaa vailla kotia! Ohessa ihan upouudet kuvat veljeksistä.




tiistai 10. elokuuta 2010

Seisomakuvat 6,5 viikon ikäisinä

Kiirusta riittää, joten ei koneelle juurikaan tahdo ehtiä. Pennut kävivät 6 viikkoisina eläinlääkärintarkastuksessa ja kaikki saivat "terveen paperit". Samalla pikkuparrat rokotettiin ja tunnistusmerkittiin mikrosiruilla. 6,6 viikkoisina tehtiin ensimmäinen siistiminen ja sen jälkeen valokuviin ;o)
Omiin koteihin on jo lähtenyt Lilli, Urho, Eddy ja Elvis. Vielä olisi muutama pentunen vailla kotia. Huomenna mittariin tulee ikää 8 viikkoa ;o)








maanantai 26. heinäkuuta 2010

Nenänkäyttöharjoituksia

Pennuille tehtiin viime lauantaina nenänkäyttöharjoituksia ;o) Kaikille maistui jauheliha tallatulta nurmikkoalueelta, mutta tyyleissä oli huomattaviakin eroja. Nenänkäyttöä harjoitellaan jatkossakin. Oheisissa kuvissa pari pikkupoikaa.


torstai 22. heinäkuuta 2010

Ensimmäiset seisomakuvat

Kuvissa pennut 5-viikkoisina alkaen jälleen uros 1:stä ja päätyen narttu 2:een. Handlerinä toimi Pixa ja kuvaajana Heidi.








maanantai 19. heinäkuuta 2010

Neliviikkoiskuvat

Pentujen 4-viikkoiskuvien päivitys tulee hieman myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;o) Toinen loishäätö (madotus) tehty neliviikkoisena. Lapsukaiset oleskelevät päivittäin ulkosalla sekä syövät jo kiinteää ruokaa hyvällä ruokahalulla. Toki emä vielä jonkun verran imettää, mutta osalle pennuista maistuu jo vesikin kylpemisestä puhumattakaan. Lähes kaikilla tuntuvat jo suussa mukavat pikkupiikit, joten kyllä niistä hyvin pian tulee lauma piraijia ;o)
Kuvissa jälleen sama järjestys kuin aiemminkin.








perjantai 9. heinäkuuta 2010

Mittarissa 3 viikkoa ja risat

Tänään pennut saivat ensimmäiset jauhelihapallerot ja pohjattomasta ruokahalusta kyllä huomasi, että ovat täysiverisiä suursnautsereita ;o)
Kuvat jälleen alkaen uros 1:stä päättyen narttu 2:een. Ikää kuvissa 3 viikkoa ja 2 päivää.








torstai 1. heinäkuuta 2010

Iloiset kiloiset


Kaikki pennut saavuttaneet kilon rajapyykin 2 viikkoisina. Silmät alkavat pikkuhiljaa aukeamaan, kuten "virallisista" kaksiviikkoiskuvista voi havaita.
Kuvien järjestys edelleen sama eli uros 1:stä uros 6:een ja sitten nartut 1 ja 2.
Osa pennuista edelleen vailla yhteistyökykyistä kotia!









keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Pennut viikon vanhoja

Ohessa pennuista uudet kuvat. Seuraavissa kuvissa taitaa jo olla silmätkin auenneet ;o) Järjestys sama kuin edellisessäkin eli ekassa kuvassa komeilee uros nro 1.